Homojen oikeudet kuuluvat myös uskoville

Jotkin uskovaiset ovat hyökänneet homojen kimppuun taas oikein kunnolla. Syynä voi olla se, että molemmat ev.lut.kirkko ja maan hallitus ottivat tukirahansa pois järjestöiltä, jotka olivat mukana homojen vastaisessa Älä alistu- kampanjassa.

Perustelut näille päätökselle olivat selvät. Kirkko perusteli kantaansa sillä, etteivät ko. järjestöjen toiminta vastannut kirkon virallista linjaa, johon kuuluu mm. ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ministeri Arhinmäki taas perusteli siirtoaan sillä, että ko. järjestöt toimivat nuorisolain vastaisesti, sillä nuorisolaissa lähtökohtana on mm. yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.

Homoille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin muillekin, saamme olla mitä olemme, kunhan emme loukkaa muita. Uskonnollisten tunteiden loukkaaminen ei kuulu tähän kategoriaan.

Se, että jotkin uskonnolliset yhteisöt pitävät homoutta sairautena, vaikka se on poistettu 30 vuotta sitten sairausluokituksesta, on tasa-arvolain vastaista. Syntinä sitä voidaan pitää, mutta samalla tullaan loukanneeksi suurta osaa kirkon jäsenistä, joilla on homoseksuaaleja tai transsukupuolisia ystäviä tai sukulaisia. He näkevät asian inhimillisen puolen, ja eivät haluaisi olla kahden tulen välissä, toisaalta muiden mukana tuomitsemaan homouden syntinä, mutta toisaalta olemaan luontevasti yhteydessä vähemmistöön kuuluviin ystäviinsä ja sukulaisiinsa.

Homojen uskonnollinen vainoaminen sattuu varmaan eniten vaikkapa uskovaiseen äitiin, jonka poika on homo, ja jonka homouden äidin pitää kantaa sisällään saamatta tukea mistään. Asia olisi muutenkin tarpeeksi vaikea äidille ja isille, mutta vaikeus nousee toiseen potenssiin, kun uskonto on vanhempien ja lapsen välissä.

Tiedän uskonnon ja homoseksuaalisuuden väliset ongelmat henkilökohtaisesta kokemuksesta homona ääriuskovaisten vanhempien lapsena. 20 vuoden aikana, kun vanhempani ovat tietäneet homouteni, välit eivät ole edelleenkään korjaantuneet alkutilanteesta. Taustalla on usein uskonnollisten yhteisöjen uskonnollinen väkivalta jäseniään kohtaan. Ylhäältä tuleva sanelupolitiikka salpaa keskustelun, mitä autoritäärisempi uskonnollinen yhteisö on. Tabuasioista on vaikea keskustella ylipäätään missään yhteisössä.

Raamatun keskeisin sanoma ei voi olla yhden väestöryhmän vastustaminen, vaan kaikkien ihmisten hyväksyminen heidän puutteistaan huolimatta, ei tuomitseminen niiden takia.