hannuk

Ei historia eikä terve järki tue aborttikieltoa

Wikipediassa kerrotaan aborteista näin: "Vuonna 1950 tuli voimaan laki, joka mahdollisti abortin myös sikiön vammaisuudesta, sairaudesta, eettiset perusteet esim. raiskaus tai sukurutsa. Tällöin abortteja tehtiin 4 000-8 000 vuodessa. Laittomien raskaudenkeskeytysten takia vaadittiin aborttilakiin edelleen vapauttamista ja vuonna 1969 arvioitiin abortteja olleen vuosittain 2 800 ja 13 300 välillä. Vuonna 1970 tuli voimaan ns. vapaa aborttilaki, jossa abortin saattoi tehdä sosiaalisin perustein, alle 17-vuotias, yli 40-vuotias tai kun äiti on synnyttänyt jo neljä lasta. Vuonna 1989 tilastoitiin 95% aborteista tapahtuneen näillä uusimmilla perusteilla. Silloisen lääkintöhallituksen antaman ohjeen mukaan abortin tuli olla täysin vapaasti saatavissa naimattomille, leskille ja eronneille. Vuotta 1973 voidaan pitää aborttien huippuvuotena, jolloin tehtiin abortteja yli 23 000."

Aborttiin kannattaisi suhtautua pragmaattisesti. Jos abortti kiellettäisiin, se johtaisi laittomiin vaarallisiin abortteihin, tai ulkomailla tehtyihin abortteihin. Tämä oli yleistä mm. Irlannissa, jossa tiukka aborttilaki oli pitkään voimassa.

Neuvostoliitossahan oli aikoinaan abortti yleisin ehkäisyväline. No, ehkä se oli osittain vitsi, mutta abortteja tehtiin Neukuissa melko surutta. Se ei ollut järkevä eikä moraalinen käytäntö.

Abortti on siis erittäin paljon ns. moraalinen asia, mutta moraalikoodi vaihtelee. Koska lainsäädäntömme on maallinen, ei aborttikieltoa voida enää säätää, eikä aborttiehtoja merkittävästi kiristää. Ei ole mitään älyllistä syytä estää sitä, ettei toivottuja lapsia voitaisi abortoida.

Ei rakastettuja lapsia ruuhkaksi asti lapsiklinikoilla. Tampereella TAYSissa yksikkö hoitamassa kroonista psyykkisesti sairaiden lasten ongelmia. Kuinkahan usein syynä on juuri tämä ei toivotun lapsen syndrooma, kun lapset jätetään heitteille mielenterveys-, alkoholi- yms. ongelmien takia. Suomessa tapahtuu usein myös juuri syntyneiden lasten tappoja, joista ei saa kovinkaan suurta rangaistusta. Onko tällainen jälkiabortti sitten oikea tapa päästä ei toivotusta lapsesta eroon.

Suomessa tehdään n. 15 000 raiskausta vuodessa ja 7500 parisuhteessa. Niistä syntyvät lapset eivät varmaankaan ole kovin toivottuja? Fanaatikot eivät salli edes tätä abortin muotoa.

Minulla olisi ehkei niin uusi ehdotus, että voisi valita synnyttää lapsen, ja antaa lapsen adoptoiduksi hetero- tai homoparille. Niin paljon on pareja, jotka haluaisivat adoptoida, joten siinä voisi olla osaratkaisu tähän pulmaan.

Syitä sallia vapaa abortti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amnesty+Aborttikielto+lis%C3%A4%C3%A...

Aborttikielto johtaa äitien itsemurhiin ja äitien ja sikiöiden kuolemiin, kun aborttia ei uskalleta tehdä lääketieteellisestä syystä "murhan pelossa".

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:AbortionLawsMap-NoLegend-2011-08-0...

Abortti on sallittu lähes kaikissa länsimaissa, ja kielletty pääosin Afrikassa ja osassa Etelä-Amerikkaa. Haluammeko taantua vähemmän kehittyneiden maiden tasolle. Ovatko islamin ja kristinuskon äärikonservatiivit tässäkin taantumuksessa samalla puolella aitaa?

Vuonna 1970 säädetty aborttilaki on kestänyt hyvin aikaa. Harva laki on toiminut näin hyvin 41 vuotta. Lakia ei kannata avata kiihkopäisten fundamentalistien tai naisten asemaan heikennystä haluavien sovinistien mieliksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kuka ylipäänsä vaatii aborttikieltoa?

Käyttäjän perttivaananen kuva

Minä ainakin vaadin!

Eikös tämä blokisti Hannu Keränen ole oman ilmoittamansa mukaan homo? Joten häntä tämä koko keskustelu ei koske ollenkaan. Näin ajattelen pelkästään fysiologian huomioon ottaen. Eihän homoilu tuota uusia hedelmöittyneitä munasoluja. Oikaiskooon Hannu jos olen käsittänyt jotain väärin.

Sinä saat ihan vapaasti vaatia abortin täyskieltoa prosenttijengisi kanssa ja julistaa homofobiaasi.

Fysiologian kannalta Keräsen siittiöt pystynevät hedelmöittämään munasolun. Yhtä järkevää olisi kirjoittaa, että asia ei kuulu Väänäselle, koska hänellä ei tiettävästi ole kohtua.

Mistä moinen kauna naisia kohtaan?

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Pertti Väänänen

Miten tämä asia sinua koskee?

Käyttäjän hemohessu kuva

ei ansaitse edes kommentointia tämä ploki.

Käyttäjän Kansine kuva

Minusta tämä on järkevä kirjoitus. Pragmaattinen näkökulma on todella tervetullut kaikkeen todellisuudesta vieraantuneeseen etiikkasaivarteluun. Adoptio-asiastakin olen samaa mieltä.

Raskaudenkeskeytykset tehdään pääasiassa erilaisista sosiaalisista syistä (90,5 % aborteista vuonna 2007). Toiseksi yleisin syy on äidin alle 17 vuoden ikä (5,3 %, 2007). Raskaudenkeskeytys voidaan nykyisin tehdä myös ultraäänikuvauksessa todetun sikiövaurion perusteella (2,2 %, 2007). Joitakin harvoja raskaudenkeskeytyksiä tehdään lääketieteellisistä syistä ts. raskauden komplikaatioiden takia, kun äidin terveys tai henki on vaarassa (0,5 %, 2007).

Raiskauksien aiheuttamat raskaudet näkyisivät olevan äärimmäisen harvinaisia..

Jengi jaksaa kyllä jeesustella odottavien äitien alkoholin käytön/tupakoinnin suhteen. Ollaanpa sitä jopa ehdotettu pakkohoitoa moisille. Mutta kehittyvän ihmisen murhaaminen onkin sitten ihan normaali käytäntö..

Niin, pitääkö ihmisen alku tappaa sosiaalisten syiden vuoksi? Ääritapauksissa, kuten HIV, pedofilia, toistuva raiskaustaipumus yms. henkilöt on tehtävä kykenemättömiksi saamaan lapsia. Tähän on olemassa sekä lääke- että leikkaushoitoa.

Äidin nuoruus ei saa olla este nykyaikana näin kehittyneessä yhteiskunnassa, apua on annettava kaikille kodinhoidon ja taloudellisen tuen kautta, myös sijaisperheitä ja lomaperheitä on käytettävissä.

Myöskään vammaisuus ei saa olla este lapsen synnyttämiselle, valitettavasti olen kuullut ehdotettavan vanhemmille aborttia vaikkapa Downin syndrooman tai muun vastaavan kehityshäiriön ilmettyä sikiötutkimuksissa.

Tulevaa äitiä ei saa jättää yksin vaikeissa tilanteissa, vaan hänet ja lapsensa on rakastettava ehjäksi. Myötäelämistä siis tarvitaan.

"Myöskään vammaisuus ei saa olla este lapsen synnyttämiselle, valitettavasti olen kuullut ehdotettavan vanhemmille aborttia vaikkapa Downin syndrooman tai muun vastaavan kehityshäiriön ilmettyä sikiötutkimuksissa."

Kokeile vaikeasti vammaisen lapsen hoitamista vuoden verran niin kysyn mielipidettäsi uudelleen.

HIV -positiivinen voi tulla raskaaksi käsittääkseni tartuttamatta sikiötä. Lisäksi nykyään lääkityksellä kyseisen taudin kantajat elävät lähes normipituisen elämän keskimäärin. En menisi tuosta vain viemään heiltä lisääntymisoikeutta.

Abortissa on kyse naisen oikeuksista ja vapaasta valinnasta. Abortin vastustajat näköjään ovat pakkotoimiin innokkaita.

Sinänsä on tragikoomista, että abortin vastustajat ovat miehiä - hehän eivät voi abortista mitenkään kärsiä. Kyse on siis vain naisten kontrolloimisesta.

Käyttäjän jyrisoria kuva

Taina, minä olen kokeillut, ja voin sanoa, ettei koskaan tullut mieleen tappaa sen.

Itselläni ei ole tähän mahdollisuutta, mutta tuttavapiiriin kyllä kuuluu muutamia perheitä, joissa lapsi on haluttu ja rakastettu kehityshäiriöstään huolimatta. Ei ole todellakaan helppoa heidän elämänsä, kuitenkin he sanovat kokemuksiensa perusteella, että tekivät oikean ratkaisun. Olen varma siitä, että itse tekisin vastaavassa tapauksessa samoin. En voisi antaa anteeksi itselleni lapseni tappamista. Kyse onkin henkilökohtaisesta ratkaisusta, joka tehdään puolison kanssa hänen näkemystään kunnioittaen.

Juuri mainituista syistä lääkärit pääsääntöisesti kannattavat vapaata aborttia, koska muistissa ovat vielä sikiönlähdetyksen kauhut ja hyvin tiedossa se, että ei-toivottuna syntyvä lapsi usein saa siitä kärsiä koko elämänsä.

Käyttäjän jyrisoria kuva

tämä ei ole totta. Suomessa suurin osa lääkäreistä ovat aborttia vastaan, sen takia lainsäädännössä ei ole hyväksytty oikeus estää abortin suorittamista omantunnon syistä.

Käyttäjän jyrisoria kuva

Haluatteko pragmaattisen kirjoituksen? Katsokaa abortin seurauksen kansantaloudelle:
http://jyrisoria.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90848-suomen-ei-tulisi-rahoitt...

Kyllä aborttikielto on järkevä, kun lähteet ovat muita kuin Wikipedia...

Eikö kaikista halvimmaksi tulisi aloittaa laaja maahanmuutto Venäjältä? Valmiiden aikuisten maahanmuutto tulee varmasti kaikkein halvimmaksi, paljon halvemmaksi, kuin omien lasten kasvattaminen ja kouluttaminen.

Käyttäjän jyrisoria kuva

lue loppuun ennen kuin kommentoit. Kyllä se on halvempi, muttei kannata pitkällä aikavälillä. Kuten sanoin, maahanmuuttajat kotiudumme, muttemme välttämättä "suomalaistu"...

Käyttäjän jyrisoria kuva

ja sen lisäksi maahanmuutto ei toimi näin, että voit mennä hakemaan ihmisiä suoraan Venäjältä... sellaiset menettelmät ei käytetä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Jyri Soria

Kansantalouttako olet tähän asiaan tuomassa? Kannatatko pakkoavioliittoja ja pakkoraskauksia?

No, jos kansantalouteen mennään, niin puoleesi puheenjohtajahan vastustaa eutanasiaa. Oletko laskeskellut paljonko kuolemansairaiden (tarkennan nyt, että ne, jotka kuolinapua toivovat) hoito tulee kansantaloudelle maksamaan. Ihmisiä pidetään väkisin hengissä ja he kituvat, vaikka haluaisivat kuolla. Siitä vaan kalkulaattori laulamaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja